Rautavaara & Franck : 8.5.-24.5.2002
Lukuisia musiikkielämäkertoja ja ooppera-aiheisia teoksia kirjoittanut Pekka Hako on koonnut nuoren ja vanhan mestarin keskusteluja ja kirjoituksia, jotka musiikin lisäksi käsittelevät heidän elämäänsä ja uraansa. Kokenut mestarisäveltäjä Einojuhani Rautavaara kertoo avoimesti dramaattisesta sairastumisestaan ja ihmeellisestä parantumisestaan; lahjakas nuori kapellimestari Mikko Franck puolestaan muistelee lapsuutensa loputonta sairaalakierrettä, musiikillista heräämistään ja kansainvälisen kapellimestariuransa alkua.
51 vuoden ikäerosta huolimatta muusikoilla on paljon yhteistä. Kun Rautavaara ensimmäisen kerran kuuli Franckin johtavan hänen musiikkiaan, hän kuiskasi yleisön edessä kapellimestarille: "Näin minä olen sen aina halunnut kuulla." Franck puolestaan on tunnustanut: "Jos olisin säveltäjä, säveltäisin hyvin samanlaista musiikkia kuin Einojuhani."
Rautavaara & Franck on merkittävä näkökulma kahden lahjakkaan musiikintekijän maailmaan. Kokoelman helmenä on Einojuhani Rautavaaran ennen julkaisemattomia runoja Wienin-opiskeluvuosilta 1950-luvulta.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Title | Rautavaara & Franck : 8.5.-24.5.2002 |