Risto Pakarinen : Alpo
Jääkiekon kauhukakara, kosmopoliitti, mestarivalmentaja, kulttuurivaikuttaja, seikkailija ja aikaansa edellä ollut pelin filosofi – Alpo Suhonen.
Alpo Suhonen on poikkeuksellinen huippu-urheilun johtaja ja valmentaja. Ennätysmäisen menestynyttä Suhosta on vaikea määritellä. Leijonien entinen päävalmentaja ja NHL:n ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja on myös teatteriohjaaja, joka johti Turun kaupunginteatteria ja Pori Jazzia. Lisäksi hän kirjoittaa kirjoja ja nauttii kuvataiteesta.
Mutta olipa Suhonen jäähallissa, teatterissa tai galleriassa, hän on aina ihmisen puolella, oikeudenmukaisesti ja moniarvoisesti. 50-vuotisen uransa aikana Suhosen näkemykset ovat saaneet osakseen kritiikkiäkin, mutta jälkikäteen on voitu todeta, että hän on ollut aikaansa edellä.
ALPO kertoo Suhosen kiehtovan tarinan ja yrittää selvittää, mitä rauhaton sielu on etsinyt koko elämänsä. Samalla tarkkaillaan suomalaisen jääkiekkoilun kasvun vuosia, kiistoja ja Suhosen vaikeita päätöksiä sekä pohditaan syytä sille, miksi häntä on arvostettu enemmän Suomen ulkopuolella kuin Suomessa.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Risto Pakarinen |
Title | Alpo |
Keywords | elämäkerta, jääkiekko, teatteri, urheilu, inspiroiva, johtaminen, kulttuuri, Alpo Suhonen |