Saaga Härkönen & Johanna Lätti & Anna Rytivaara & Anna Wallin : Kasvatuksen muuttuvat työ- ja toimintaympäristöt

€20.30
In stock
Only %1 left
SKU
P-KASV-06E060
See all options

Kasvatusinstituutiot peruskoulusta yliopistoon ovat jatkuvan muutoksen keskiössä. Globaalit ja paikalliset yhteiskunnalliset muutokset, kuten esimerkiksi sosiaalisen median levittäytyminen osaksi arkea tai synnytyssairaaloiden keskittäminen, asettavat ammattilaisille uusia osaamisvaatimuksia sekä eettisiä haasteita. Kokoomateoksen kymmenessä tutkimusartikkelissa tarkastellaan eläytymismenetelmän avulla näiden muuttuvien ympäristöjen vaikutusta niissä toimivien ihmisten arkeen.

Tutkimusartikkeleissa käsitellään esimerkiksi oppilaiden näkemyksiä yhteisopettajuudesta, kätilöiden osaamista, rekrytoijien ammattitaitoa sekä seksuaalista häirintää verkossa kohtaavien nuoren toimijuutta. Menetelmällisen painotuksensa ansiosta teosta voi hyödyntää myös eläytymismenetelmän soveltamistapoja kuvaavana oppikirjana.

Teos on kolmas osa vuosikirjasarjassa, joka esittelee eläytymismenetelmän käyttöä tutkimusmenetelmänä. Teos osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun laadullisen tutkimuksen luotettavuudesta hahmottamalla menetelmän käytettävyyden mahdollisuuksia ja rajoja sen metodologisten erityispiirteiden kautta.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorSaaga Härkönen & Johanna Lätti & Anna Rytivaara & Anna Wallin
TitleKasvatuksen muuttuvat työ- ja toimintaympäristöt
KeywordsKasvatus, työympäristöt, Toimijuus, osallisuus, kvalitatiivinen tutkimus
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja