Satu Pusa : Kadotettu lapsuus

€22.50
In stock
Only %1 left
SKU
P-KADO-FEFD74

Kun lapsuusmuisti katoaa kuiluun, ja mennyt hiipii iholle vuosikymmenten jälkeen, ei vaihtoehtoja enää ole. Vapautuakseen vaientamisen kahleista on kohdattava muistonsa ja sanoitettava oma totuutensa.

Kirja vaikenemisen hiljaisesta ja vaurioittavasta vallasta, ehdoilla rakastamisesta, yksin selviämään jättämisestä ja käsittelemättömien traumojen siirtymisestä sukupolvien ketjussa. Vaivattomina nähdyt lapset eivät ole häiriöksi, mutta onko sittenkin vaarallisempaa vaienneiden lasten näkymätön kärsimys, näennäinen selviytyminen ja suojaksi kasvanut miellyttäminen?

Perheiden ihmissuhteisiin kajoamattomaksi salattu koskettaa lähes jokaista. Miten kertoa siitä, mistä ei voi kertoa? Ja miksi siitä ei voisi jo kertoa?

Tarinallinen tietokirja, joka sijoittuu 1960-70 -lukujen lapsuuteen Otaniemessä. Kertomus kuljettaa henkilötarinan sydämessä pienen kylän muutoksen nykyhetken mittavaan kehitykseen.

Tietokirjailija, NLP Trainer, rentoutusohjaaja SHY ja TRE® -ohjaaja, joka on jo 25 vuoden ajan toiminut valmentajana ja stressinpurkukouluttajana.

More Information
Categories
AuthorSatu Pusa
TitleKadotettu lapsuus
Published2024
LanguageFinnish
Tax Class-
LocationOrimattila
KeywordsOtaniemi, lapsuus 1950-1970 -luvuilla, omaelämäkerrallisuus, selviytyminen, traumaperäinen muistihäiriö, ulkopuolisuus, vaikenemisen kulttuuri, yksinäisyys
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja