Seija Sartti : Jussi Pohjakallio

€24.80
In stock
Only %1 left
SKU
P-JUSS-CAD87C
See all options

Jussi Pohjakallio oli 1950-60-luvuilla kansainvälisesti arvostettu ”Suomen ahkerin lehtikuvaaja” ja myöhempinä vuosikymmeninä maamme ammattivalokuvauksen tekninen uranuurtaja. Lehtikuvaajana hän oli työnarkomaani ja huimapää, joka kiipesi vaikka 50-metriseen savupiippuun saadakseen parhaan kuvakulman.
Hän oli peräänantamaton perfektionisti, joka aina
paneutui myös kuvattavan kohteen taustaan. Voimistelunopettajan koulutus näkyy hänen erityisen nasevissa urheilukuvissaan. Pohjakallion ainutlaatuiset, usein humoristiset kuvat kertovat,
mitä tapahtui kun sodanjälkeinen Suomi lähti nousuun ja televisio ja puhelin tulivat koteihin. Monia tuttuja julkisuuden henkilöitä vilahtelee kirjan sivuilla. Kiinnostavaa ja riemastuttavaa nähtävää sen ajan eläneille ja heidän jälkeläisilleen.

Teos sisältää yli 200 kuvaa suurista tapahtumista, yhteiskunnallisesta elämästä, julkisuuden henkilöistä ja poliitikoista. Mukana on myös kansainvälistä julkisuutta saavuttaneita kuvia Life -lehdestä sekä henkilökuvia Pohjakallion 60-luvun
alussa julkaistusta teoksesta Tunnettuja suomalaisia.

Toimittaja Seija Sartin teos on hullunhauska kuvaus Jussi Pohjakallion legendaarisesta persoonasta, hänen elämästään ja suomalaisen lehtikuvauksen legendaarisista vuosista.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorSeija Sartti
Co-authorsPhotographs by: Jussi Pohjakallio
TitleJussi Pohjakallio
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja