Seikko Eskola : Demokratia diktaattorien varjossa : Suomen vaikea 1940-luku eurooppalaisin silmin
Suomi eli 1940-luvulla kahden totalitaarisen suurvallan varjossa. Jatkosodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan yhdessä Hitlerin Saksan kanssa. Sodan lopulla Saksa pyrki sitomaan Suomen kohtalon omaansa. Sodan jälkeen Suomi kuului Neuvostoliiton valtapiiriin, ja oli syytä pelätä, että demokratia ei kestäisi idästä tulevaa painetta. Suomi kuitenkin säilytti itsenäisyytensä ja demokraattisen valtiomuotonsa sekä taistellessaan Saksan rinnalla että luoviessaan Neuvostoliiton vaatimusten keskellä. Maailman katseet kääntyivät Suomen puoleen, kun sodasta toipuneessa maassa järjestettiin vuonna 1952 kesäolympialaiset. Kylmä sota oli toden teolla alkanut, mutta Suomi oli vakiinnuttanut asemansa.
Kansainvälisen journalismin eliittiin kuuluva sanomalehti Neue Zürcher Zeitung seurasi tarkasti Suomen asioita koko 1940-luvun ajan. Poliitikot ja asiantuntijat eri puolilla maailmaa pitivät puolueettomassa Sveitsissä ilmestyvää lehteä tärkeänä tiedonlähteenä. Sanomalehden Suomeen kiinnittämä huomio oli poikkeuksellisen aktiivista ja asiantuntemus syvällistä.
Seikko Eskola kirjoittaa teoksessaan Demokratia vaarassa Suomen ponnisteluista demokratian ja oikeusvaltion säilyttämiseksi sodan ja totalitarismin paineessa.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories |
|
---|---|
Author | Seikko Eskola |
Title | Demokratia diktaattorien varjossa : Suomen vaikea 1940-luku eurooppalaisin silmin |
Keywords | demokratia, Suomi-kuva, politiikka, kansainvälinen politiikka |