Serhi Rudenko : Sankareiden Kiova
Kun kiovalaiset päättivät puolustaa kaupunkiaan
Kenen ansiota oli, että Kiova ei kaatunut Venäjän suurhyökkäyksessä keväällä 2022?
Sankareiden Kiova kertoo, mitä kaupungissa todella tapahtui sodan ratkaisevilla hetkillä. Pormestari Vitali Klytško jäi kaupunkiin ja valoi ihmisiin uskoa kuuluisan nyrkkeilijäveljensä kanssa. Suosittu laulaja teki Sofian aukiolla kapinalaulusta somehitin. Toimittaja, elokuvaohjaaja ja moni muu puolusti vapaaehtoisjoukoissa esikaupunkeja ja lentokenttiä. Historianopettaja ja runoilija joutuivat keskelle miehityksen kauhuja. Kuinka julmasti sota muuttaa ihmisten elämää?
Serhi Rudenko oli Kiovassa sodan syttyessä ja seurasi läheltä 12 ihmisen kohtaloa, joista monet hän tunsi henkilökohtaisesti. Kirja kertoo Kiovan puolustuksen ratkaisevista hetkistä näiden sankareiden kautta.
Serhi Rudenko on Ukrainan tunnetuimpia toimittajia. Hän on toiminut muun muassa Radio Svobodassa, avustanut Deutsche Welleä ja toiminut vuonna 2014 Maidanilla syntyneen Espreso tv:n päätoimittajana.
Rudenkon vuonna 2022 julkaisema elämäkertateos presidentti Volodymyr Zelenskyistä oli maailmanlaajuinen menestys.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Serhi Rudenko |
Co-authors | Translated by: Eero Balk Cover design or artwork by: Eevaliina Rusanen |
Title | Sankareiden Kiova |
Original title | Bi za Kyjiv |
Keywords | Kiova, Ukraina, Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022, aseelliset konfliktit, asukkaat, henkilöhistoria, kaupungit, miehitys, pommitukset, puolustus, sodat |