Stein P. Aasheim : Hiihtovaellus etelänavalle : eräretki Roald Amundsenin jäljissä

As low as €8.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-HIIH-F8722C
See all options

Oli kulutun 100 vuotta Roald Amundsenin matkasta etelänavalle, kun hänen reittinsä kuljettiin toisen kerran. Metri metriltä norjalaiset Stein P. Aasheim, Vegard Ulvang, Harald Dag Jolle ja Jan-Gunnar Winther seurasivat pioneerien lumeen hautautuneita latuja. Päämääränä oli päästä perille 14.joulukuuta, Amundsenin retken satavuotispäivänä. Matkan ankaruudesta huolimatta juhlaretkikunta onnistui tavoitteessaan muutaman minuutin tarkkuudella.

Kirja on kaunistelematon tarina kilpajuoksusta pysyä Amundsenin kannoilla. Stein P. Aasheim on pukenut sanoiksi 44 päivän aikana koetut riemut ja kärsimykset. Kaikki ei mennyt suunnitellusti: "Katosin synkeyden kellariin, jota en tiennyt olevan olemassa", Aasheim kirjoittaa. Jäljellä oli tuolloin vielä 400 kilometriä.

Aasheim punoo oman matkakertomuksensa ainutlaatuisesti Amundsenin sata vuotta sitten kokemaan matkaan. Harvoin on päästy seuraamaan Roald Amundsenin urotekoa näin läheltä.

Esipuheen on kirjoittanut Norjan entinen pääministeri Jens Stoltenberg.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorStein P. Aasheim
CoauthorsSusanna Paarma
TitleHiihtovaellus etelänavalle : eräretki Roald Amundsenin jäljissä
Original titleI Roald Amundsens skispor
Keywordstutkimusmatkat, hiihto, vaellus, 2011
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja