Suomalaisen arjen suuri tarina
Suomalaisen arjen suuri tarina on tietorikas ja nostalginenmatka aikaan, jolloin suomalaisten arki muuttui ennennäkemättömällä tavalla. Suurten ikäluokkien Suomi siirtyiYYA:sta Euroopan Unioniin ja sen kansalaiset lapionvarresta näyttöpäätteelle. Millaisen Suomen he saivat, millaiseksi muovasivat elämänsä - ja millaisen maan jättävät jälkeensä"
Kirja käsittelee vähemmälle huomiolle jäänyttä historiaa: tavallisten ihmisten elämää kuvattuna arkisten esineiden ja ilmiöiden kautta. Teemoja ovat muiden muassa hyvinvointivaltion synty, autoistuminen, muutto Ruotsiin, asuminen ja kodin tavarat, nuoriso- ja populaarikulttuuri, television tuleminen ja urheilu. Oivaltavan hauskat valokuvat täydentävät tietoja ja kiinnostavat nuorempiakin sukupolvia.
Teoksen toimituskuntaan kuuluu suomalaisia eturivin historioitsijoita eri yliopistoista. Päätoimittaja Kai Häggman on Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa. Teos perustuu suurteossarjaan Suomalaisen arjen historia (Weilin + Göös 2008) sekä kirjaan Täältä tulee nuoriso! 1950-79 (WSOY 2006).
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Title | Suomalaisen arjen suuri tarina |
Keywords | elämäntapa, arkielämä, suomalaiset, suuret ikäluokat |