Taavi Soininvaara : Rikollisen kaunis
Trillerien kuninkaallisen korkeaoktaaninen kertomuskokoelma. Kuinka Niccol$/o Paganinin 40 miljoonasta dollarista vakuutettu Guarnieri del Ges$+u -viulu varastetaan oopperassa? Miksi kuolemaobligaatioita kauppaava salkunhoitaja hankkii australialaisen meduusan? Uhraako lammasfarmariksi ryhtynyt insinööri ihmisiä Fiskarsissa? Taavi Soininvaara tunnetaan kansainvälisille uhkakuville rakentuvista vetävistä trillereistään. Rikollisen kaunis laajentaa Soininvaaran kirjailijakuvaa. Kokoelman kertomukset ovat kaikki tiheän jännittäviä mutta myös leppoisan humoristisia, kauhuromantiikalla tunnelmoivia tai musiikillisen svengaavia. Hengästyttävän jännityksen taitaja avaa uuden puolen itsestään - ja säilyttää suvereenisti entiset vahvuutensa. Tuleeko Guillain-Barr$/e-syndrooman halvaannuttama perheenäiti tajuihinsa ajoissa pelastaakseen miljoonien arvoisen yrityskaupan? Suomalaisnuori matkaa Kanarialle lentäen gintonic huulillaan, mutta nigerialainen nuori nainen saapuu saarelle laholla paatilla äyskäri kädessään. Ja mistä meille on iskostunut käsitys, että itsemurhapommittajan täytyy olla muslimi? Kahdessatoista kertomuksessa ovat mukana myös Soininvaaran romaaneista tutut hahmot, suojelupoliisin ylietsivä Arto Ratamo sekä Supon entinen päällikkö Jussi Ketonen, joka saa tuli- kasteensa etsivänä Etyk-huippukokouksen aikaan Helsingissä vuonna 1975.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Taavi Soininvaara |
Title | Rikollisen kaunis |