Taisto Vänttinen : Koitperän Kopernikus
Anselmi rakensi puusta tornin toteuttaakseen intohimoaan, tähtitaivaan tarkkailua. Sitä hän tekee omintakeisella, oikeaksi uskomallaan tavalla. Eräänä päivänä hän uskoo tehneensä läpimurron avaruuden tutkimuksen turvallisuuteen liittyvässä ongelmassa, ja onnistuu herättämään kansainvälisen mielenkiinnon.
Onko Koitperällä syntynyt uusi Kopernikus, vai onko kaikki pelkkää väärinkäsitystä? Oli miten oli, niin alkaa valtava kuhina, jossa maalaiskylän tähtiin kurottavasta vanhuksesta väännetään nero ja merkittävä kansainvälinen tiedemies, jonka mullistavia havaintoja saapuu todistamaan korkea-arvoisia lähetystöjä ja toimittajia ympäri maailman.
Paikkakunnalle kuhina on myönteinen ilmiö: rakennustoiminta ja muu liike-elämä saavat vauhtia ja työvoiman tarve räjähtää. Myös ihmissuhteita syntyy yllättävienkin henkilöiden välillä.
Pienen maaseutukylän arki menee sekaisin, kun paikkakunnalta paljastuu kansainväliset mitat täyttävä tähtitieteellinen nero. Onko kaikki ollenkaan totta, vai silkkaa joukkohysteeristä kuvitelmaa?
Taisto Vänttinen on aina ollut kirjojen suurkuluttaja. Leipätyö tarjosi jonkin verran mahdollisuuksia myös kirjoittaa, mutta fiktiota ei niihin teksteihin ollut soveliasta pujauttaa. Astetta laveampi mielikuvitus sykki kuitenkin mielessä koko ajan. Kenties vaikka oma romaani, jonain päivänä? Hän tarttui tuumasta toimeen luovan kirjoittamisen kursseilta saadun myönteisen palautteen myötä, ja nyt hän on saattanut maailmaan jo kaksi romaania.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Taisto Vänttinen |
Title | Koitperän Kopernikus |
Keywords | veijari romaani, avaruus, CIA-agentti, tähtitiede, Kajaani |