Timo Hellenberg & Nina Leinonen : Silminnäkijät : taistelu Ukrainasta
Tuhansia kuolleita, kymmeniä tuhansia haavoittuneita, yli miljoona kodistaan paennutta, raunioituneita kaupunkeja ja kyliä. Kaikki tämä vain muutaman tunnin matkan päässä Helsingistä.
Marraskuussa 2013 Kiova alkoi kiehua. Lähentymissopimus Euroopan unionin kanssa ei edennyt kansan toivomalla tavalla. Helmikuussa 2014 tilanne kärjistyi yli sata kuolonuhria vaatineisiin mielenosoituksiin ja mellakoihin Kiovan Maidanilla. Tutkimuksia ei ehditty edes aloittaa, kun Venäjä jo valtasi Krimin niemimaan maaliskuussa. Pian tilanne myös Itä-Ukrainassa alkoi kärjistyä. Huhtikuussa 2014 Venäjän tuella kapinaan nousseet paikalliset valtasivat hallintorakennuksia ja poliisiasemia.
Toukokuun lopulla syttyi sota.
Valtiotieteen tohtori Timo Hellenberg ja toimittaja Nina Leinonen seurasivat tilanteiden kehittymistä silminnäkijöinä Maidanilla ja Itä-Ukrainassa. Uutisissa on jäänyt paljon kertomatta. Paljon iholle tulevaa, yksityiskohtaista. Pelottavaakin. Kaikki kirjoitettu on itse nähtyä ja koettua, tapahtumia uutisten takaa.
Hellenberg työskenteli Kiovassa neljä vuotta. Talvella 20132014 Hellenberg vietti aikaa mielenosoittajien kanssa Maidanin teltoissa ja barrikadeilla, tarkkaili tilannetta eri puolilla kaupunkia ja tapasi kaduilla länsimaisen Ukrainan puolesta taistelevia ihmisiä.
Leinonen työskentelee toimittajana Iltalehdessä. Hän seurasi Itä-Ukrainan kriisin kehittymistä täysimittaiseksi sodaksi ja edelleen jäätyneeksi konfliktiksi maaliskuusta 2014 loppuvuoteen 2015. Leinonen on käynyt Itä-Ukrainassa toistakymmentä kertaa ja asunut Kiovassa alkuvuoden 2015.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Timo Hellenberg & Nina Leinonen |
Title | Silminnäkijät : taistelu Ukrainasta |