Timo Leino & Markku Pohjola & Harri Saukkomaa : Omistajan tahto
Omistajan tahto on jokaisen yrityksen toiminnan ytimessä. Omistajat saavat yrityksen menestymään tai tuhoutumaan. Omistajan tahto -kirja kertoo tosielämän tarinoiden kautta, miten omistajan tahto muodostuu nyt ja tulevaisuudessa erilaisissa yrityksissä. Kirjan yli 30 haastattelua paljastavat ensimmäistä kertaa, mitä tapahtuu suuren perheyrityksen kulissien takana tai valtionyhtiön taisteluissa omasta itsenäisyydestään poliitikkojen ohjailussa. Elämänmakuiset ja raadolliset kertomukset antavat jokaiselle omistajalle tai omistajaksi aikovalle paljon uutta tietoa omistamisen hyvistä ja huonoista päivistä.
Timo Leino on toiminut viimeisen 40 vuoden aikana kansainvälisissä investointipankkitehtävissä JPMorganissa ja UBS Warburgissa liikkeenjohdon konsulttina BCG:llä ja Booz Allen Hamiltonilla sekä pääomasijoittajana Triton Partnersilla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hän on toiminut eri omistajataustaisten yritysten hallituksissa niin puheenjohtajana kuin jäsenenä.
Markku Pohjola toimi liki 40 vuoden aktiiviurallaan Nordean ja sen edeltäjäpankkien johtotehtävissä, viimeksi Nordean varakonsernijohtajana. Viimeisen 30 vuoden aikana hän on vaikuttanut lukuisissa hallitustehtävissä, usein puheenjohtajana, niin listatuissa kuin perheyhtiöissä samoin kuin julkisen sektorin omistamissa yrityksissä.
Harri Saukkomaa on toiminut yli 40 vuoden ajan journalismin parissa, omissa mediayrityksissään ja muun muassa Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n (nykyinen Otavamedia Oy) varatoimitusjohtajana ja vuodesta 2008 konsulttiyritys Tekir Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja pääomistajana. Hän toimii myös useiden media- ja kustannusalan yritysten hallituksissa. Saukkomaa on aktiivinen tietokirjailija, jonka tuorein teos on Mahdoton menestys (yhdessä Jorma Ollilan kanssa).
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Timo Leino & Markku Pohjola & Harri Saukkomaa |
Title | Omistajan tahto |