Tuija Holm & Tuija Turunen : Minun suruni
Surutyökirja on työväline läheisensä menettäneille lapsille ja varhaisnuorille. Kirja tarjoaa lukutaitoisen lapsen ja nuoren omaan ikätasoon ja persoonallisuuteen sopivia, konkreettisia keinoja surun työstämiseen.
Surutyökirjan avulla lapsi voi nimetä tunteitaan, ymmärtämään tuntemuksiaan ja saada vahvistusta oman elämänsä jatkumiseen. Työkirjan työstämisen voi aloittaa, kun läheisen ihmisen kuolemasta on tunnetasolla tullut totta. Kirjan työstämisestä on hyötyä myös traumaattisen, paikalleen juuttuneen surun käsittelyssä.
Työkirja on päiväkirjanomainen itsenäinen vihko, jota voi täyttää yhdessä turvallisen aikuisen kanssa tai itsenäisesti. Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän hän tarvitsee aikuisen apua. Kaiken ikäiset lapset tarvitsevat aikuisen läsnäoloa, varmuutta siitä, etteivät ole yksin isojen tunteittensa kanssa. Työkirjaan liittyy myös Aikuisen opas.
Kirjassa menetykset ja kuolema ymmärretään normaaleina, elämään kuuluvina asioina. Kuolema voi kuitenkin olla myös traumaattinen kokemus, jolloin myös surusta voi tulla traumaattista surua. Surutyökirjan ja Aikuisen oppaan kirjoittajat lähestyvät kuolemaa kriisi- ja traumapsykoterapeuttisesta näkökulmasta.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Tuija Holm & Tuija Turunen |
Co-authors | Illustrated by: Eliisa Isoniemi |
Title | Minun suruni |