Tuovi Mutanen : Talven perennojen kauneus

€28.30
In stock
Only %1 left
SKU
P-TALV-B0E2D0

Suomessa vuodenaikojen vaihtelu on olennainen ja erottamaton osa vuodenkiertoa. Kevät, kesä, syksy ja talvi rytmittävät töitä ja lomia, arkea ja juhlintaa, pukeutumista ja ruokaa.

Myös kasveilla on neljä vuodenaikaa. Kevään kasvu ja kesän kukoistus ovat vain puoli totuutta. Kukinta on lyhyt hetki kunkin lajin vuodenkierrossa ja kukinto vain pieni osa koko kasvin viehätyksestä. Itse asiassa monen lajin kauneusarvo piilee ihan jossain muualla: kasvun muodossa, lehtien pintarakenteessa, toistensa lomassa risteilevissä varsissa tai tuulta sieppaavissa versoissa. Ainavihannat lajit kantavat palasen kasvukauden vihreydestä aina seuraavaan kevääseen saakka. Tuleentuvat ja kuihtuvat siemenlatvat kukkalatvat enteilevät siementen muodostumista ja uutta sukupolvea.

Perennojen kauneus ei pääty terälehtien varisemiseen. Kukinnan hiivuttua ja värien haalistuttua moni laji paljastaa itsestään aivan uuden puolen. Värikkyys korvautuu mielenkiintoisilla muodoilla, komeat kukinnot hienovaraisilla yksityiskohdilla. Ruskalehdet ja siemenlatvat koristavat syksyistä puutarhaa usein pidempään kuin kesän kukkaset.

Syksyn edetessä värit kauhtuvat. Vihreys vaihtuu mustaan, valkeaan ja eriasteisiin harmaisiin. Muodot pelkistyvät ja jyrkkenevät tai hiutuvat pehmeiksi hahmoiksi. On talviperennojen aika.

More Information
Categories
AuthorTuovi Mutanen
Co-authorsPhotographs by: Tuovi Mutanen
TitleTalven perennojen kauneus
Published2023
LanguageFinnish
Tax Class-
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja