Tuula Karjalainen : Outi Heiskanen

€25.70
In stock
Only %1 left
SKU
P-OUTI-F46EE2
See all options

Outi Heiskanen - taiteilija kuin shamaani on kirja rakastetusta ja aina yllättävästä taiteilijasta Outi Heiskasesta (s. 1937), joka mursi, muutti ja loi uusiksi taiteen, mutta myös naisen elämän yleisesti hyväksyttyjä normeja.
Hänet tunnetaan häkellyttävistä performansseistaan ja suurista installaatioistaan, parhaiten kuitenkin herkistä alkukuvien kaltaisista grafiikanvedoksistaan, joiden miltei maaginen maailma ei jätä ketään välinpitämättömäksi.

Outi oli taiteilija 1900-luvun vielä varsin mieskeskeisessä taidemaailmassa, mutta kieltäytyi uhrin roolista eikä suostunut olemaan kenenkään varjossa. Päinvastoin. Hän halusi olla ja oli esillä, piti valtavasti näyttelyitä ja antoi satoja haastatteluja. Julkisuus rakasti häntä ja Outi rakasti julkisuutta. Hän erottui ja loisti taidemaailmassa kirkkaana tähtenä. Taiteen sisäiset konventiot eivät pidätelleet häntä, vaan rajojen rikkominen ja toisaalta
uuden luominen sekä yllätyksellisyys olivat hänen taiteentekemisensä perusta.

Outi ei tyytynyt myöskään naiselle osoitettuihin elämäntapanormeihin.
Parisuhteissa hänen roolinsa muistutti enemmän perinteistä miehen roolia kuin puolisolleen ja perheelleen uhrautuvaa vaimoa tai äitiä. Silti
sukupuoleen, seksuaalisuuteen, naiseuteen ja äitiyteen kytkeytyneet asiat vaikuttivat vahvasti häneen ja myös haavoittivat pahasti. Useissa teoksissaan hän tutkii elämän haurautta ja rikkimenemistä olematta kuitenkaan koskaan julistaja.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorTuula Karjalainen
TitleOuti Heiskanen
Keywordstaide, naiset, kuvataiteilijat, installaatiot, taiteilijat, henkilöhistoria, naiseus, kuvataide, graafikot, performanssi, naisen asema, parisuhde, seksuaalisuus, kokemukset, nykytaide, äitiys, äidit, taidenäyttelyt, näyttelyt, historia
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja