Unto Tarkkonen : Talvisodan miehet
Talvisodan miehet kertoo hiljaisista sankareista, jotka joutuivat taistelemaan puutteellisin varustein moninkertaista vihollista ja aseylivoimaa vastaan. Nämä miehet eivät säikkyneet suurta päällekarkaajaa, vaan tekivät voitavansa ja pysäyttivät vihollisen - joskus melkein tyhjin käsin.
Talvisodan miesten kuvaus Laatokan Karjalan torjunta- ja mottitaisteluista perustuu kahden samassa komppaniassa taistelleen soturin kertomaan: luutnantti Martti Mustosen heti sodan jälkeen kirjoittamiin muistelmiin ja kersantti Simo Gröhnin haastatteluihin.
Korpisotamaisemissa taistellut Mustosen komppania oli etulinjassa koko sodan ajan, yli kolme kuukautta. Gröhnin mukana vierailtiin monesti myös vihollisen selustassa. Gröhnin johtama kaukopartio teki talvisodan aikana kaikkiaan 32 partiomatkaa. Saunaankin miehet pääsivät vasta rauhanteon jälkeen.
Komppanian tarinan romaaniksi kirjoittanut Unto Tarkkonen muistuttaa: vaikka talvisodan urotyöstä on kirjoitettu monta kirjaa, paljon on jäänyt kertomattakin, eikä kovin monta rintamamiestä ole enää keskuudessamme. Mustosen, Gröhnin ja lukemattomien samankaltaisten taistelijoiden ansiosta olemme saaneet elää vapaassa ja itsenäisessä isänmaassa.
* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.
Categories | |
---|---|
Author | Unto Tarkkonen |
Title | Talvisodan miehet |