Ville Hänninen : Päin näköä! : 16 suomalaista sarjakuvataiteilijaa

As low as €7.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-PAIN-EB1359
See all options

Viime vuosina suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden näyttelyjä on nähty kaikilla Euroopan merkittävillä sarjakuvafestivaaleilla. Mistä nousukiito johtuu ja mikä tekee suomalaisesta sarjakuvasta omaleimaisen? Ei saa peittää - kuumaa sarjakuvaa kartoittaa suomalaisen sarjakuvan tämänhetkistä tilaa haastattelujen ja taustoittavan avausartikkelin kautta. Kirjassa esintyy 16 nerokasta nykysarjakuvataiteilijaa, joista kukin on tehnyt kolme sivun sarjakuvatarinan, minkä lisäksi he kuvaavat sen syntyprosessin. Kuvaukset etsivät vastauksia ikiaikaiseen kysymykseen ideoiden synnystä.

Kirjan taiteilijoita on mukana myös Kiasmassa alkuvuodesta 2012 avautuvassa nykysarjakuvan näyttelyssä. Kirjan piirtäjistä kuusi on myös jo saanut Suomen arvostetuimman sarjakuvapalkinnon, Puupäähatun. Mukana ovat muun muassa sarjakuvasta gallerioihin ponkaissut Katja Tukiainen, Ranskassa kulttitähden mainetta nauttiva Matti Hagelberg ja Muhammed-kohun julkisuuteen sinkoama Ville Ranta. Muut kirjan taiteilijat ovat Mari Ahokoivu, Terhi Ekebom, Jyrki Heikkinen, Kati Kovács, Mika Lietzén, Hanneriina Moisseinen, Tommi Musturi, Pauliina Mäkelä, Aapo Rapi, Anna Sailamaa, Ville Tietäväinen, Marko Turunen, Amanda Vähämäki.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

More Information
Categories
AuthorVille Hänninen
CoauthorsHarri Römpötti
TitlePäin näköä! : 16 suomalaista sarjakuvataiteilijaa
Keywordsnäyttelyjulkaisut, henkilöhistoria, taidenäyttelyt, piirtäjät, sarjakuvat, sarjakuvataiteilijat
☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja