Wexi Korhonen : Murhakoodi

As low as €2.00
In stock
Only %1 left
SKU
P-MURH-C25977
See all options

Virkaheitto rikospoliisi Kari Salo on kerännyt sekä kolhuja että mainetta yksityisetsivänä. Tällä kertaa hoitoreitti kulkee suljetun osaston kautta, ennen kuin Salo nähdään kotinurkillaan tutun torin kahviossa.

Salon tuttava Maire Norrbacka välittää merkillisen toimeksiannon. Keskusrikospoliisi tutkii erään naisen katoamista, mutta tapausta ei julkisteta, vaikka omaiset niin vaativat. Kadonneen naisen kummipoika tunnetaan tietokonehakkerina. Salo tavoittaa pojan, jonka avulla hän hankkii tietoja kadonneen naisen työnantajasta. Seuraavana aamuna poliisi löytää lukiolaispojan murhattuna.

Poliisijohto ja luotettava joukko tietoturva-alan osaajia tietävät, miksi salaista projektia toteuttaneen naisen katoaminen on Suomen ja EU:n kannalta vakava kysymys. Salo kiristää poliisilta omia tietojaan vastaan tapauksen yksityiskohtia muttei löydä murhan ja katoamisen yhteyttä. Lopulta hän ymmärtää asioiden suhteet, mikä johdattaa hänet keskelle intohimon ja ahneuden alhaisinta temmellyskenttää.

Kari Salo -sarjan seitsemäs dekkari Murhakoodi seuraa tuttua vetävän verevää linjaa. Seikkailun johtolangat vievät Brysseliin, mutta Salo pysyttelee Tampereen maisemissa.

Wexi Korhonen on toiminut erilaisissa ammateissa, muun muassa yrittäjänä, ja viettänyt muutenkin värikästä elämää. Hän on harrastanut sukellusta ja laskuvarjohyppäämistä. Kummankin alan asiantuntemusta hän on käyttänyt aikaisemmissa kirjoissaan. Entinen rikoskonstaapeli, nykyinen yksityisetsivä Kari Salo on esiintynyt yhteensä seitsemässä romaanissa.

* The description may refer to a different version of the product. Details mentioned in the description, such as accessories, may not be part of the product you have selected. For detailed information about the product you have selected, please refer to the feature list below.

☎ +358 40 541 9287 (weekdays from 8:00 to 15:00)
Copyright © Finlandia Kirja