Rintamamiestalon ikkunat ovat huurussa, kun suuri perunakattila höyryää hellalla.
- Mummu, mitä on jälkiruuaksi? Mummun rappeluurit tirisevät valurautapannulla. Juhliin tehdään Raahen kripuja ikivanhalla ohjeella tai pikkuleipiä raahelaisen Hanna-tädin koko Suomen valloittaneella reseptillä. Loppukesästä syödään mustikan makuisia tuulihattuja sinisin sormin Mihinkään ei ole kesäpäivänä kiire.
Rakkaus ruokaan on omanlaistaan jokaisessa keittiässä, mutta silti usein perittyä, yhteistä suomalaisuutta ja mummulan makua. Tämän kirjan eväillä jaksaa aloittelevakin kokkaaja elämän polulla pitkälle tutun ruokapöydän ääreltä.
Pulkkasen kaksi aiemmin ilmestynyttä kotiseutukirjaa taltioivat myös alueen kulttuuria kiehtovin tarinoin ja kuvin: Gunilla ja kummat kertomukset - kummitusjuttuja Pohjois-Pohjanmaalta ja Pohjolan joulu - perinteitä kekristä nuttiin.
Pulkkasen kaksi aiemmin ilmestynyttä kotiseutukirjaa taltioivat myös alueen kulttuuria kiehtovin tarinoin ja kuvin: Gunilla ja kummat kertomukset -kummitusjuttuja Pohjois-Pohjanmaalta ja Pohjolan joulu - perinteitä kekristä nuuttiin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Aki Pulkkanen & Nina Pulkkanen |
Teoksen nimi | Rappeluuria - Makumuistoja mummulasta |
Sijainti | Keskusvarasto Lähetetään 1-4 arkipäivässä |
Kustantaja | Tmi Aki Pulkkanen |
Painovuosi | 2024 |
Julkaistu | 2024 |
Sidonta | Sidottu (kovakantinen) |
Sivumäärä | 136 |
Kieli | suomi |
Kunto | Uusi |
ISBN | 9789529497560 |
Korkeus (mm) | 264 |
Syvyys (mm) | 218 |
Paksuus (mm) | 14 |
Paino (g) | 1064 |
Verokanta | ALV 14 % |
Avainsanat | Oulu, Pohjois-Pohjanmaa, Raahe, mummola, nostalgia, reseptit, ruokakirja, ruokaperinne |