Alicia Keys & Michelle Burford : Matka minuksi

12,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-MATK-8B93A5
Katso kaikki vaihtoehdot

Suositun R&B-laulajan herkkä ja kaunis muistelmateos

Matka minuksi on intiimi ja paljastava henkilökuva Alicia Keysista.

New Yorkin pahamaineisesta Hell's Kitchenin kaupunginosasta maailmanmaineeseen ponnistanut R&B-laulaja ja näyttelijä Alicia Keys on tunnettu koskettavista sanoituksistaan, hämmästyttävistä laulajan kyvyistään ja sielukkaista pianosävellyksistään. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat mm. Fallin', If I Ain't Got You ja No One.

Valojen loisteen ulkopuolella Keys on kuitenkin kamppaillut monien yksityiselämänsä haasteiden kanssa. Hyvin nuorena saavutettu kuuluisuus aiheutti myös sen, että Keys aikuistui suurien ammatillisten paineiden alla.

Keys on vasta myöhemmällä iällä alkanut kysyä itseltään elämänsä kannalta merkittäviä kysymyksiä ja pohtia, kuka hän oikeastaan on. Matka minuksi -kirjassa hän kuvaa omaa taivaltaan musiikkimaailman huipulle ja antaa puheenvuoron myös ihmisille, joihin hän on elämänsä aikana tukeutunut. Tuloksena on ainutlaatuinen kuva, jonka vilpittömyys on samaa kuin Keysin taiteessakin.

Laulaja, pianisti ja näyttelijä Alicia Keys (s. 1981) on oikealta nimeltään Alicia Augello Cook. Hänen taiteilijanimensä viittaa pianon koskettimiin. Keys on naimisissa rap-artisti ja tuottaja Swizz Beatzin kanssa, ja heillä on kaksi lasta.Michelle Burford on newyorkilainen kirjailija ja kustannustoimittaja, joka on avustanut monien kuuluisten ihmisten omaelämäkertojen kirjoittamisessa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäAlicia Keys & Michelle Burford
Teoksen nimiMatka minuksi
AlkuteosMore Myself
Avainsanatlaulajat, muusikot, soul, populaarimusiikki, Yhdysvallat, r&b
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja