Antti Kujala : Hyvinvointivaltion loppu? - Vallanpitäjät, kansa ja vastavuoroisuus
Tärkeä puheenvuoro polttavan ajankohtaisesta aiheesta
Hyvinvointivaltion kriisistä on puhuttu pitkään. Vuonna 2008 alkanut talouslama on saanut monet vaatimaan hyvinvointivaltion ja sen palveluiden supistamista. Ovatko ne tulleet tiensä päähän"
Hyvinvointivaltion keskeisenä perustana on ihmisten myötäsyntyinen käsitys reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta, joita he odottavat niin kanssaihmisiltään kuin vallanpitäjiltä - periaate, jonka mukaan kaikki maksavat ja kaikki hyötyvät. Vastavuoroisuuteen kuuluu, että ne, joiden velvollisuutena on maksaa veroja, pitävät oikeutenaan saada valtiolta suojelua ja apua taloudelliseen ahdinkoon.
Modernien hyvinvointivaltiotyyppien ääripäitä ovat yhtäältä pohjoismainen hyvinvointivaltio, jollainen Suomikin on, ja toisaalta amerikkalainen yhteiskuntamalli, jossa viimeisten 30 vuoden aikana häviävän pieni upporikas vähemmistö on kahmaissut taskuihinsa leijonanosan taloudellisen kasvun hedelmistä. Hyvinvointivaltion loppu? käsittelee vallanpitäjien ja kansan suhteita paitsi nykyisten hyvinvointivaltioiden myös historiasta valittujen esimerkkitapausten valossa ja osoittaa, mitä voi tapahtua, kun odotus vastavuoroisuudesta yhteiskunnan eliitin ja tavallisen kansan välillä ei täyty.
Antti Kujala on Helsingin yliopiston Suomen ja Venäjän historian dosentti, jonka teokset ovat käsitelleet historiaa 1600-luvulta omiin päiviimme.
Mirkka Danielsbacka on Suomen ja Pohjoismaiden historiasta väitellyt filosofian tohtori, joka viimeistelee toista väitöskirjaansa yhteiskuntapolitiikasta.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Antti Kujala |
Muut tekijät | Mirkka Danielsbacka |
Teoksen nimi | Hyvinvointivaltion loppu? - Vallanpitäjät, kansa ja vastavuoroisuus |
Avainsanat | historia, hyvinvointivaltio, tasa-arvo, yhteiskunta, yhteiskuntajärjestelmät, oikeudenmukaisuus, vallanjako, tulonjako, eriarvoisuus, eliitit, vastavuoroisuus, poliittinen eliitti, epäoikeudenmukaisuus, kansa (kansanihmiset), universalismi |