Asko Keränen. Kuvia ja sanoja vuosilta 1983-2023
Tunnetun suomalaisen yhtyeen 22-Pistepirkkojen kosketinsoittaja Asko Keränen on yhtyeen perustajajäsen veljensä PK:n kanssa. Hän on monitaiteellinen persoona, joka on soittanut ja soittaa edelleen 22-Pistepirkoissa kosketinsoittimia. Yhtye treenaa ja esiintyy jälleen kerran yhdessä pitkäaikaisen tauon jälkeen. Tämä kirja näyttää Askosta toisen hiukan vähemmän tunnetun puolen. Kirja esittelee Askon vuosien 1983-2023 aikana keikkojen tauoilla ja hotellihuoneissa piirtämiä kuvituksia ja sanoja omasta elämästään. Mukana on myös ennen julkaisematonta kuvamateriaalia Askon omista kuva-arkistoista. Kyseessä on kulttuuri- ja taidehistoriallisesti ainutlaatuinen hypähdys picassomaiseen sielunmaisemaan.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Taiteilija: Asko Keränen Toimittanut: Arto Leivo |
Teoksen nimi | Asko Keränen. Kuvia ja sanoja vuosilta 1983-2023 |
Avainsanat | musiikkiala, piirtäminen, taide, rocklyriikka, elämän tarkoitus, rakkaus, soittaminen, julkkikset, kuvaamataiteet |