Brian Epstein : Kellarin täydeltä Beatlesia

Brian Epsteinin omaelämäkerta tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman beatlemanian syntyyn ja 1960-luvun popmusiikin vallankumoukseen. Kirja avaa oven Beatlesin maailmaan managerin silmin.
Kenelle: Beatlesin ja popmusiikin historiasta kiinnostuneille
Beatlesin nousuun ensimmäiseksi todelliseksi nuorisoidoliyhtyeeksi vahvasti myötävaikuttanut manageri Brian Epstein ehti kirjoittaa omaelämäkertansa ennen varhaista kuolemaansa. Vuonna 1964 englanniksi julkaistu alkuperäisteos havainnoi tarkasti Englannin ja pian koko maailman popmusiikin mullistanutta, beatlemaniaksi nimettyä ilmiötä. Teos piirtää tarkkaa kuvaa oman aikansa yhteiskunnasta ja siitä, miten tavallisten liverpoolilaispoikien elämä mullistui ennennäkemättömän suosion myötä. Kellarin täydeltä Beatlesia on samalla tarina lahjakkaasta managerista, jota ilman Beatles ei olisi se Beatles, jona yhtyeen ja sen tuotannon tunnemme.
Paul Hasselblatt on monipuolinen suomentaja, jonka kiinnostuksen kohteet vaihtelevat populaarimusiikin ilmiöistä kulttuurihistoriaan ja arktisten alueiden menneisyyteen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Brian Epstein |
Muut tekijät | Kääntänyt: Paul Hasselblatt Kannen suunnittelu tai taide: Saara Hankama |
Teoksen nimi | Kellarin täydeltä Beatlesia |
Alkuteos | A Cellarful of Noise |