Chris Stringer : Vain yksi jäi - Miten meistä tuli ainoa ihmislaji
Ajatus luonnonvalinnan ylläpitämästä evoluutiosta hyväksytään laajalti. Mutta mitä tiedämme lajimme, Homo sapiensin, varhaisvaiheista"
Viime aikoina tieteellistä ja yleistä keskustelua on hallinnut meidän oma alkuperämme. Yleisesti ajatellaan, että Afrikka oli varhaisten esivanhempiemme kotiseutu, mutta kiivaasti väitellään siitä, saiko lajimme alkunsa vain ja yksiselitteisesti siellä. Fossiililöytöihin keskittynyt väittely on sittemmin laajentunut uuteen arkeologiseen ja geneettiseen tietoon.
Vain yksi jäi tarjoaa kattavan ja yleistajuisen kuvan lajimme alkuperästä. Kuinka nykyihminen määritellään? Onko sellaisia ominaisuuksia kuin kieli ja taide esiintynyt vain nykyihmisellä? Olivatko esivanhempamme tekemisissä neandertalinihmisten kanssa, ja olimmeko syypäitä heidän sukupuuttoonsa? Ovatko eri lajit risteytyneet keskenään? Mikä sai nykyihmisen lähtemään Afrikasta, ja miten lajimme levittäytyi yli maapallon? Miten kehittyivät ns. rotupiirteet? Ja lopulta - mitä oikeastaan tarkoittaa ihmisenä oleminen?
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Chris Stringer |
Muut tekijät | Jorma Keskitalo |
Teoksen nimi | Vain yksi jäi - Miten meistä tuli ainoa ihmislaji |
Alkuteos | Lone Survivors: How We Came to Be the Only Humans on Earth. |
Avainsanat | ihminen, evoluutio, muinaisjäännökset, fossiilit, alkuperä, DNA, paleoantropologia, biologinen antropologia, luulöydöt, Humans, DNA-analyysi, neandertalinihminen, käyttäytymisgenetiikka, Biological Evolution |