Cyrille Fremont : Kaikki paikalleen : kodin toimivat säilytysratkaisut

Alkaen 9,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KAIK-D53F6A
Katso kaikki vaihtoehdot

Nykyajan kotien vitsauksena ovat niukat säilytystilat ja kaikkialla vyöryvät tavarat, joiden alle monet tärkeät paperit katoavat. Jotkut ansaitsevat jo elantonsa järjestelemällä kaaoksen valtaamia koteja. Edullisemmaksi tulee hyvä opaskirja, jonka avulla hallinnasta karanneet kamat saa takaisin ruotuun omin avuin.

Kirja etenee huone huoneelta ja keskittyy tavallisiin säilytysongelmia aiheuttaviin asioihin, vaikkapa lehtipinoihin ja vaateröykkiöihin. Mukana on myös erimuotoisten vaatehuoneiden suunnitelmia.

Kotona tehdään työtä ja harrastetaan, ja kumpikin puuha ansaitsee oman tilansa. Kirjan ohjeilla on helppo perustaa kotitoimisto tai harrastusnurkka. Sitä varten ei tarvitse muuttaa kartanoon, sillä hiukan mielikuvitusta käyttäen ahtaammankin asunnon voi saada toimimaan. Hukkatiloina pidetyissä nurkissa itää nokkelan säilytysratkaisun siemen. Kaappi voi löytää paikkansa portaiden alta tai kirjahylly kiivetä korkealle seinälle.

Kirjan lopussa olevassa liitteessä on testikysymyksiä ja 12-sivuinen harjoitusvihko.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäCyrille Fremont
Muut tekijätPirjo Luoto & Manuel Bougot
Teoksen nimiKaikki paikalleen : kodin toimivat säilytysratkaisut
AlkuteosOrganiser ses rangements
Avainsanatkoti, sisustussuunnittelu, asunnot, kalusteet, makuuhuoneet, kylpyhuoneet, tilat, keittiöt, tilasuunnittelu, järjestys, säilytys, vaatehuolto, säilytystilat, työtilat
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja