Eija Antinoja : Jyrki Niskanen, tenori

32,10 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-JYRK-9606E3
Katso kaikki vaihtoehdot

Parikymppisenä nuorukaisena 1970-luvulla Jyrki Niskanen oli suomalaisten tanssipaikkojen vakiomuusikkoja. Niskanen kiersi keikoilla Suomea eri kokoonpanoissa, joissa hän säesti vuosien mittaan kymmeniä artisteja. Mielenkiinto vei kuitenkin kohti vakavampaa musiikkia ja musiikkiopintoihin Sibelius-Akatemiaan. Upean tenoriäänensä ja vahvan muusikkoutensa ansiosta Jyrki Niskanen löysi tiensä oopperamaailmaan, myös ulkomailla. Häntä arvostettiin erityisesti Richard Wagnerin oopperoiden tenoriroolien tulkitsijana. Kysyntää oli moneksi vuodeksi eteenpäin, kaikki portit olivat auki. Loistavasti edennyt ura päättyi äkillisesti sairastumiseen. Alkoi pitkä hiljaisuus. Palo laulamiseen ja musiikin tekemiseen ei kuitenkaan ollut sammunut. Musiikki kantoi eteenpäin, alkoi uudenlainen tekeminen, uusi tapa elää. Jyrki Niskanen jatkaa kotipaikkakunnallaan Kirkkonummella työtä monipuolisena musiikin ammattilaisena. Konserttiesiintymisten ohella hän toimii laulunopettajana ja kahden kuoron johtajana.

Muusikkoelämäkerran kirjoittaja Eija Antinoja on haastatellut kirjaa varten Jyrki Niskasen lisäksi useita muita henkilöitä ja hyödyntänyt runsasta lehti- ja kuva-aineistoa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäEija Antinoja
Teoksen nimiJyrki Niskanen, tenori
Avainsanatmuusikot, laulajat, tenorit, musiikin tulkinta
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja