Eija Kalliala : TIVIA Pohjanmaan kautta
Pohjanmaalle perustettiin tietotekniikkayhdistys vuonna 1972. Miten yhdistys on toiminut ja vaikuttanut alueella? Miten se toimii nyt ja tulevaisuudessa?
Yhdistyksen toimintaa kuvaavat paitsi toimintakertomukset myös yli 40 vuotta ilmestynyt ETKYn sanomat. Runsaat sitaatit kertovat, välillä humoristisesti, miten yhdistys on järjestänyt jäsenilleen toisaalta koulutusta ajankohtaista tietotekniikan aiheista kuten atk-riskien hallinnasta, systeemityöstä, multimediasta ja internetistä, toisaalta virkistystoimintaa kuten kesän avajaiset Strömsössä, Wasalandian perhetapahtumat, vauhtiajot ja laivaristeilyt.
Yli kolmekymmentä yhdistyksessä eri aikoina vaikuttanutta henkilöä kertoo haastatteluissa näkemyksensä yhdistyksen toiminnasta: Mitä yhdistys on heille antanut ja miksi on kannattanut olla mukana?
Yhteistyö paikallisten yritysten ja oppilaitosten kanssa on alusta asti ollut tiivistä. Opiskelijajäsenet ovat saaneet yhdistyksestä urakehitystä tukevia oppeja ja verkostoja. Tietoverkkojen kehittyminen 1990-luvun puolivälistä lähtien on painottunut yhdistyksen koulutustapahtumissa ja lehdessä. Alueverkkohankkeilla on pyritty saamaan toimivat yhteydet kunnille ja kuntalaisille sinnekin, minne kaupallinen kilpailu ei niitä ole tuonut.
Viime aikoina yhdistyksen toiminnassa ovat korostuneet virtuaalitodellisuus, verkkoviestintä, laajakaistat ja kyberturva sekä neuvottelut paikallisten yritysten ja oppilaitosten kanssa.
Tavoitteena on saada osaajia Pohjanmaalle - ja pitää heidät alueella.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Eija Kalliala |
Teoksen nimi | TIVIA Pohjanmaan kautta |
Avainsanat | ATK, Tietotekniikka, tietotekniikka-ala, TIVIA Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa |