Elizabeth Gilbert : Tämä kokonainen maailmani
1800-luvun taitteessa syntyneen Alma Whittakerin intohimo on kasvitiede. Myös toisten ihmisten käytöksen hän pyrkii järjestelemään loogisesti mikroskoopin alle.
Alman aikaansa edellä olevat sammaltutkimukset vievät hänet kotoa Philadelphiasta trooppiselle Tahitille saakka - ja Alma kehittää evoluutioteorian ennen kuin on kuullutkaan Darwinista.
Vuoden parhaaksi kirjaksi hehkutettu bestseller-romaani ylistää rohkeutta valita oma tiensä sekä ihmisen vapautta olla samanaikaisesti monta. Alman hahmo on saanut inspiraatiota 1800-luvun eri tiedenaisista.
Elizabeth Gilbertin läpimurtoteos Eat Pray Love on käännetty yli 30 kielelle ja myynyt yli 12 miljoonaa kappaletta. Menestysteoksensa jälkeen Elizabeth halusi kirjoittaa mahdollisimman kunnianhimoisen romaanin: Tämä kokonainen maailmani kenties yllättää lukijat, ja kriitikot ovat ylistäneet sitä varauksetta.
”Parhaita lukemiani romaaneja vuosikausiin”- The Guardian
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Elizabeth Gilbert |
Muut tekijät | Taina Helkamo |
Muut tekijät | Translated by: Taina Helkamo |
Teoksen nimi | Tämä kokonainen maailmani |
Alkuteos | The Signature of All Things |
Avainsanat | inspiroiva, kasvitiede, lukuromaanit, naisten historia |