Emma Kari : Kalavale : tyhjenevä meri ja ihmiset sen rannalla

15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KALA-BBC4A3
Katso kaikki vaihtoehdot

Mistä kalamme tulevat? Euroopan kalakannoista vain 25 prosenttia kestää nykyisten tehopyydysten tahdin. Noin 60 prosenttia Euroopassa kulutetusta kalasta on ulkomaista, ja arviolta puolet. EU:n tuontikalasta on kalastettu laittomasti kalastettua. Kirjassa selvitetään EU:n ulkomaisia kalastussopimuksia, joista suurin osa on Länsi-Afrikassa - yhdellä maailman rikkaimmalla merialueella, köyhimpien kehitysmaiden rannikoilla.

Länsi-Afrikka kärsii meristä eniten ulkomaisten alusten laittomasta kalastuksesta. Se on yksi maailman pahiten liikakalastettuja alueita, ja kun kalakannat hupenivat 2000-luvun alussa, kasvoi siirtolaisten virta Kanarian saarille räjähti. Siirtolaiset tulivat juuri niistä maista, joissa EU:lla on ollut suurimmat kalastussopimukset. Entisistä kalastajista muodostui paperittomien ihmisten massa, jota Etelä-Euroopan rakennusala ja maataloustuotanto imee halpatyövoimaksi.

Hyvin pian koko ihmiskuntaa koskee kalakato ja ympäristökatastrofi, josta kaikkien kuluttajien tulisi olla tietoisia.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja