Eoin Colfer : Artemis Fowl : kadonnut siirtokunta
Hyvät ystävät,
tunnette varmasti nuoren rikollisneron nimeltä Artemis Fowl. Uskokaa tai älkää, hän on viimeinkin kohdannut arvoisensa vastustajan. (Valitettavasti tiedän hänen hermostuvan tällaisesta väitteestä.)
Itsekin hämmästyin kuultuani, että eräs nerokas tyttö on päässyt selville keijuista. Hän on vähintään yhtä lahjakas kuin Artemis ja aikoo pyydystää yhden keijuista tarkempia tutkimuksia varten. Vaarallisimman kaikista keijuista. Demonin.
Mitä luulette keijujen arvelevan asiasta? Salaiseen erikoisyksikköön kutsun saanut Holly Short on tapahtumien käänteestä yhtä yllättynyt. Hän seuraa tiiviisti Artemiksen liikkeitä, mutta joku näyttää ehtineen keijukansan kahdeksannen suvun jäljille ensin.
Demoneja pitää aloillaan vain aikaloitsu, joka on kymmenentuhatta vuotta vanha ja osoittanut viime aikoina heikkenemisen merkkejä. Vapauduttuaan demonit kylväisivät varmuudella tuhoa ja hävitystä ihmisten keskuudessa. Se on estettävä!
Tapahtumia seurattuani pelkään kuitenkin pahoin, että ratkaisun avain on hyvää vauhtia karkaamassa Artemiksen ja Hollyn käsistä... mutta se ei voi olla mahdollista, eihän? Ja kuka kumma on Billy Kong?
Ehkä tästä kannattaisi huolestua Suomessakin. Pitäkää varanne!
Aikamatkaileva ystävänne,
Eoin Colfer
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Eoin Colfer |
Muut tekijät | Jaakko Kankaanpää |
Teoksen nimi | Artemis Fowl : kadonnut siirtokunta |
Alkuteos | Artemis Fowl and the lost colony |
Kieli | suomi |
Verokanta | - |
Sijainti | Orimattila |