Eva-Maria Bast : Prinsessa Elisabet
Prinsessa, josta tuli sydänten hallitsija
Eva-Maria Bastin Prinsessa Elisabet aloittaa vangitsevan romaanitrilogian kuningatar Elisabet II:n elämästä
Huhtikuisena yönä vuonna 1926 Englannin kuningasperheeseen syntyy uusi jäsen, Elizabeth Alexandra Mary. Lilibetiksi kutsuttu tyttö kasvaa etuoikeutetussa ympäristössä, joka ei kuitenkaan täysin tyydytä voimakastahtoista ja päämäärätietoista nuorta naista.
Suljettujen ovien takana tiedonjanoisten lehtimiesten ulottumattomissa Elisabet joutuu todistamaan sukunsa poliittista välienselvittelyä, kun hänen isänsä nousee Ison-Britannian valtaistuimelle vuonna 1936. Lisää dramatiikkaa nuoren Elisabetin elämään tuo yllättävä suhde Kreikan komeaan mutta rutiköyhään prinssi Philipiin, jonka ilmestymistä nuoren prinsessan elämään hovi ei katso hyvällä.
Kun Elisabetin isän terveys romahtaa toisen maailmansodan jälkimainingeissa, joutuu prinsessa kansakuntansa valokeilassa miettimään uudelleen paikkaansa maailmassa ja tulemaan siksi hallitsijaksi, joksi kohtalo on häntä ohjannut. Elisabetin täytyy olla valmis taistelemaan saavuttaakseen suurimmat unelmansa sekä kuningattarena että ihmisenä.
Eva-Maria Bastin Prinsessa Elisabet on historiallisen romaanitrilogian ensimmäinen osa, joka kertoo elävästi nuoren prinsessan tarinan.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Eva-Maria Bast |
Muut tekijät | Kääntänyt: Hanna Fauster Kannen suunnittelu tai taide: Johannes Wiebel |
Teoksen nimi | Prinsessa Elisabet |
Alkuteos | Die Queen |
Avainsanat | hallitsijat, hovit, kuningattaret, lapsuus, nuoruus, politiikka, prinsessat, rakastuminen, seurapiirit, suvut, välienselvittely, yläluokka |