Hanna Vilkka & Ville Mankki : Johdatus monimenetelmätutkimukseen

42,80 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-JOHD-6BE26C
Katso kaikki vaihtoehdot

Monimenetelmätutkimuksessa hyödynnetään sekä määrällistä että laadullista menetelmää. Tällöin tutkittavasta ilmiöstä saadaan kokonaisvaltaisempi kuva kuin yhtä tutkimusmenetelmää käytettäessä.

Monimenetelmätutkimus sopii ajassa muuttuvien ja alati monimutkaistuvien, niin sanottujen pirullisten, ongelmien tutkimiseen muun muassa sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja ympäristöalalla sekä kauppatieteissä. Niitä ovat esimerkiksi väestön ikääntyminen, lasten ja aikuisten lisääntyvät terveysongelmat, kansansairaudet, kasvatus- ja koulutusinstituutioiden rakenteet, oppiminen ja opetus sekä kestävä kehitys.

Kirjassa käsitellään monimenetelmätutkimuksen historiallisia, tieteenfilosofisia ja tutkimuseettisiä lähtökohtia sekä tutkimusasetelman rakentamista. Lisäksi tarkastellaan laadullisen ja määrällisen tutkimuksen integraatioon sekä monimenetelmätutkimuksen raportointiin kytkeytyviä kysymyksiä.

Johdatus monimenetelmätutkimukseen on ensimmäinen suomenkielinen alan teos. Se sopii eri alojen ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille, tutkijoille, tutkimusmenetelmiä opettaville ja opinnäytetöiden ohjaajille.

Hanna Vilkka (VTT, sosiologi) toimii yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Ville Mankki (KT) työskentelee yliopistotutkijana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäHanna Vilkka & Ville Mankki
Teoksen nimiJohdatus monimenetelmätutkimukseen
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja