Hannu Pelttari : Kekkosen kisat
Urho Kekkonen liikkui aktiivisesti koko ikänsä, ja urheilullisuus oli osa hänen persoonaansa ja julkisuuskuvaansa. Kekkonen ei ollut vain innokas liikunnanharrastaja; nuorena hän oli hyvä kansallisen tason kilpaurheilija ja olipa jopa lähellä saada edustuspaikan Pariisin olympialaisiin 1924. Sittemmin urheilu oli Kekkoselle myös osa politiikkaa - järjestöissä, valtakunnan politiikassa ja kansanliikunnan puolesta puhuvana maan isänä.
Hannu Pelttarin teos piirtää monipuolisen kuvan Kekkosen suhteesta urheiluun. Teoksessa käsitellään Kekkosen urheilu-ura ja kerrotaan urheilun ja sen parissa toimimisen vaikutuksista hänen uraansa ja elämäänsä. Urheilu-Kekkonen oli sama särmikäs ja aikaansaava hahmo kuin poliitikko Kekkonen - vain pidetympi. Kirjassa kuvataan myös sitä, kuinka hän vielä presidenttinä ollessaan pyrki käyttämään valtaansa urheiluun liittyvissä päätöksissä. Ensimmäistä kertaa esitellään Kekkosen urheilupiirin keskeiset henkilöt ja se, miten Kekkonen sekä pilkkasi että palkitsi näitä uskottuja.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Hannu Pelttari |
Teoksen nimi | Kekkosen kisat |