Heikki Jokinen : Silmien takana maailma / Behind the eyes the world
Timo Viljakainen aloitti taiteilijamuotokuvien kuvaamisen 1990-luvun alussa. Heidän joukossaan oli myös animaation tekijöitä, joihin hän keskittyi. ”Minua kiehtoo ajatus vangita hetki, jolloin ihminen vetäytyy itseensä, sulkeutuu omaan maailmaansa ja katkaisee yhteyden katsojaan. Et voi tietää, mitä hän kuvittelee tai ajattelee. Kuvassa on samaan aikaan kuvattavan sisäinen maailma sekä tarina, jonka kerrot itsellesi hänestä.”
Animaationtekijät ovat taiteilijoita, jotka luovat itse koko visuaalisen kosmoksensa. Se on olemassa vain heidän mielessään ja muuttuu sitten todellisuudeksi. Tekijöiden luovuus on lähde näille maailmoille, joissa kaikki on mahdollista. Tämä on elävän taiteen merkki. Se ei kangistu kaavoihin, koska kaavoja ei ole. On vain loputtoman vapauden valtakunta.
Animaation maailmaa kirjassa avaa Heikki Jokinen, joka on seurannut animaatioelokuvaa yli neljä vuosikymmentä ja kuulunut monien maailman keskeisten animaatiofestivaalien valintalautakuntiin sekä tuomaristoihin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Heikki Jokinen |
Muut tekijät | Valokuvaaja: Timo Viljakainen |
Teoksen nimi | Silmien takana maailma / Behind the eyes the world |