Joka 3. käytetty kirja puoleen hintaan (ale edullisimmasta) koodilla "FIKINPARHAAT25" 11.5. saakka
Katso myös uusien kirjojen tarjoukset

Henrik Meinander : Kansallisvaltio

17,20 €
Vain %1 jäljellä
SKU
K-0039056
Uusi

Kansallisvaltiossa Henrik Meinander kuvaa, kuinka ruotsalainen kulttuuri jatkoi elämäänsä itsenäisessä Suomessa ja ruotsinkieliselle väestölle ryhdyttiin rakentamaan omaa identiteettiä. Vapautuminen Venäjän keisarikunnan alaisuudesta vuonna 1917 oli käännekohta myös maan ruotsalaiselle kulttuuriperinnölle ja väestölle. Seuraavina vuosina säädetyt lait loivat perustan maan kaksikieliselle julkisuudelle aina nykypäiviin asti.

Sotienvälisen ajan jyrkkä ideologinen vastakkainasettelu suomen- ja ruotsinmielisten välillä päättyi toisen maailmansodan aikana syntyneeseen kielirauhaan, joka jäi pysyväksi. Sodanjälkeisen ajan ja kylmän sodan Suomessa ruotsinkielisiä odottivat uudet haasteet. Aikakaudelle olivat ominaisia suuret taloudelliset ja sosiaaliset muutokset, kansallisen yhtenäiskulttuurin vahvistuminen ja ruotsinkielisen väestön väheneminen. 1980-luvulta alkaen ruotsalaisuus on jälleen elpynyt ja kaksikielisyyden merkitys on oivallettu uudelleen, joskin samalla on ilmennyt suomalaismielisten uusia poliittisia hyökkäyksiä.

Kirja on mukaansatempaava ja laaja-alainen kuvaus kansallisvaltio-Suomesta ja sen ruotsalaisuuden historiasta. Suhteet Ruotsiin ja ruotsalainen kulttuuriperintö ovat vahvasti esillä, mutta aihetta tarkastellaan koko ajan myös laajemmasta kansainvälisestä näkökulmasta.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäHenrik Meinander
Muut tekijätKääntänyt: Kari Koski
Teoksen nimiKansallisvaltio
SijaintiKeskusvarasto Lähetetään 1-4 arkipäivässä
AlanimikeRuotsalaisuus Suomessa 1922-2015
KustantajaSvenska litteratursällskapet i Finland
Painovuosi2017
Julkaistu2017
SidontaSidottu (kovakantinen)
Tuotemuodon lisätiedotSuojapaperi
Sivumäärä347
Kielisuomi
KuntoUusi
SarjaSuomen ruotsalainen historia 4
ISBN9789515833693
Korkeus (mm)245
Syvyys (mm)179
Paksuus (mm)31
Paino (g)1040
VerokantaALV 14 %
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja
Finlandia Kirja lähettää paketit aina ajallaan, ja olen saanut usean opintoih...
Hanna kirjoitti hiljattain arvostelun