Hyvinvointioikeus
Kirja on ensimmäinen hyvinvointioikeutta laajasti käsittelevä kokonaisuus. Kirjassa tarkastellaan mm. hyvinvointioikeuden keskeisiä tavoitteita, käsitteitä ja periaatteita ja hyvinvointioikeudellisen sääntelyn merkitystä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden torjunnassa, sosiaali- ja terveydenhuollon eri asiakasryhmien oikeutta hyvään palveluun ja hoitoon sekä hyvinvointioikeuden oikeusturvaa.
Teos tarjoaa tukea niin rakenteellisten ratkaisujen kuin yksittäistapauksissakin tehtävien päätösten tueksi ja julkisten palvelujen kehittämiseksi. Lisäksi kirja soveltuu oppikirjaksi eri tieteenaloilla sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Jonna Kosonen & Kaijus Ervasti ym. |
Muut tekijät | Toimittanut: Virve Toivonen, Anne Mäki-Petäjä-Leinonen ja Eeva Nykänen |
Teoksen nimi | Hyvinvointioikeus |
Avainsanat | hyvinvointioikeus, hyvinvointivaltio, hyvinvointioikeuden teoria |