Ismo Nykänen & Ari Rannisto : Ysiviisseiska

Alkaen 15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-YSIV-D16603
Katso kaikki vaihtoehdot

Tamperelainen Radio 957 oli yksi ensimmäisistä vapaista radioasemista kun paikallisradiotoiminta alkoi Suomessa vuonna 1985. Ensimmäisen lähetyksensä samana vuon na tehnyt kanava synnytti nuoren, ennakkoluulottoman journalismi-, musiikki- ja populaarikulttuuriyhteisön, joka kehitti 'paikallisuuden' paljon laajemmaksi käsitteeksi kuin vain pelkäksi maantieteeksi.

Autenttinen ajankuvahistoriikki kertoo legendaarisen radioaseman kulta-ajasta kahdeksankymmentäluvun jälkipuoliskolla. Manserockin kotiradion toimituksessa ja takahuonekeittiössä viettivät aikaansa niin Juice Leskinen, Dave Lindholm, Matti 'Peltsi' Pellonpää kuin Popedakin. 957:n juhlissa Eppu Normaali oli vakiovieras.

Teos kertoo myös Alivaltiosihteerin synnyn ja sen törmäyksen arvokonservatiivisuuteen. Valtaosa Ysiviiseiskan alkutaipaleen tekijöistä löysi tiensä näkyviin tehtäviin mediamaailmassa.

Radioasema oli ennaltaarvaamaton häirikkö, joka erosi aikalaisistaan tinkimättömyydellään.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäIsmo Nykänen & Ari Rannisto
Muut tekijätAri Rannisto
Teoksen nimiYsiviisseiska
AvainsanatRadio 957, radio, radiokanava
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja