J. K. Tamminen : Polttomurhaajan jäljillä

24,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-POLT-9071D0

Joskus totuus on kaivettava itse esiin.

Elokuussa 2020 riehui pienellä suomalaisella paikkakunnalla raju omakotitalon palo. Paikalle ensimmäisinä saapuneet löysivät talon edessä autossaan istuvan naisen sekä pihamaalla makaavan, pahasti palaneen miehen. Mikään naisen kertoma tapahtumien kulusta ei vaikuttanut loogiselta.

Palon uhri menehtyi saamiinsa vammoihin, ja tutkinnan edetessä poliisilla oli yhä enemmän syytä epäillä, että kyseessä oli onnettomuuden sijaan henkirikos. Tutkinnassa kerätty näyttö ei kuitenkaan käräjäoikeudessa riittänyt murhaajaksi epäillyn henkilön tuomitsemiseen.

Käräjäoikeuden tuomioon pettyneet uhrin pojat käynnistivät tapauksesta yksityisen rikostutkinnan ja kutsuivat J. K. Tammisen avukseen. Periksiantamaton omatoiminen tutkinta johti osaltaan murhan selvittämiseen sekä käräjäoikeudessa syyttömäksi todetun henkilön tuomitsemiseen hovioikeudessa.
Hyytävää luettavaa alusta loppuun.

J. K. Tamminen on Virossa asuva kirjailija, lakimies ja teologi. Tamminen on julkaissut tositapahtumista aiheensa saaneen rikosromaanitrilogian sekä lukuisia tietokirjoja erilaisesta rikollisuudesta, muun muassa teokset Totuus tapaus Aarniosta, Malmin nainen – Mari Romanon tarina, Perintämies ei soita kahdesti – 1990-luvun lama Suomessa, Estonian salaisuudet sekäTörkeä petos –rikostarinoita Suomesta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäJ. K. Tamminen
Muut tekijätKannen suunnittelu tai taide: Tilla Larkiala
Teoksen nimiPolttomurhaajan jäljillä
Julkaistu2024
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanatmurhapoltto, tappo, henkirikokset, esitutkinta, tekninen rikostutkinta, poliisi (organisaatiot), yksityiset palvelut, rikoksesta epäillyt, rikosprosessi, oikeudenkäynti, tuomiot
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja