Juha Hurme : Niemi

Alkaen 26,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-NIEM-20C41A
Katso kaikki vaihtoehdot

Jokunen tovi alkuräjähdyksen jälkeen, astronomisten, geologisten ja sen sellaisten sattumien seurauksena, Telluksen pohjoisella pallonpuoliskolla alkoi törröttää niemi. Sitten tulikin vuosi 1809, ja siinäpä oikeastaan koko tarina olisikin, ellei tuolle 14 miljardin vuoden aikajänteelle mahtuisi joitakin niin kohottavia kuin askarruttaviakin episodeja, joiden kertomisesta saattaa olla lukijalle hyötyä ynnä huvia.

Niemi on maailmankaikkeuden kulttuurihistoria a la Juha Hurme. Kustantamon pihistelyn vuoksi teos keskittyy tuon mainitun niemennökön ympäristöön, toki vertaillen sen saavutuksia eurooppalaiseen ja laajempaankin hengentuotantoon. Venäjän vallan aika ja Suomen tasavallan historia on siis jätetty pois.

Hurmeen tutkain löytää aina uutta jo muka tiedetystä. Taiteilijan ja tieteilijän yhdistelmäkatse paikantaa niemen ylivertaisesti käännetyimmän tekstin satojen vuosien takaa, pureutuu kansanrunouteen ilman Kalevalan välikättä ja näyttää niemen perusteellisen kansainvälisyyden jo ajalta ennen ristiretkiä. Uskonkiihko ja typerä isottelu eivät ole kirjoit-tajalle suuressa arvossa, sivistys, kulttuuri ja uuden keksiminen ovat.

Juha Hurmeen Niemi ei ole vielä Suomi, mutta sellaisia piirteitä, juuria ja juonteita siinä on, jotka saattavat vaikuttaa tutuilta.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja