Juhani Erma & Tommi Rasila & Olli V. Virtanen : Hyvä hallitustyö

Alkaen 37,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-HYVA-8E6C8F
Katso kaikki vaihtoehdot

Hallitustyötä osaavien ihmisten tarve on jatkuvasti kasvanut. Samaan tahtiin on kasvanut hallitustyöskentelijöiden tiedon tarve. Jokaisen hallitustyötä tekevän tulee jo oman oikeusturvansa takia tietää vastuunsa ja tuntea oikeat toimintatavat. Myös yrityksen edustajien tulee tietää, mitä hallitukselta voi odottaa ja mitä ei.

Teos kertoo perusasiat hallitustyöstä ensimmäiseen hallituspaikkaansa menevälle ja kulkee mukana kokeneemman hallitustyöskentelijän salkussa hyödyllisenä hakuteoksena. Kirjan lopun laaja liiteosio sisältää muun muassa osakeyhtiölain, asialuettelon listaamattomien yhtiöiden hallinnon kehittämiseksi, listayhtiöiden hallinnointikoodin sekä pöytäkirja- ja työjärjestysmalleja.

Teoksessa on myös luku, jossa käsitellään yhdistysten, säätiöiden ja osuuskuntien hallitustyöskentelyä ja governanssia. Osakeyhtiömaailmasta mukaan on otettu myös kuntayhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden erityispiirteet.

Hyvä hallintotapa elää ja kehittyy koko ajan. Teoksen uusimmassa painoksessa sisältöä on täsmennetty joiltakin osin käytännön kokemusten perusteella.

Teoksen ovat kirjoittaneet OTL, VT Juhani Erma, TkT, partneri Tommi Rasila ja toimitusjohtaja Olli V. Virtanen. Kaikilla kirjoittajilla on pitkä ja monipuolinen kokemus hallitustyöstä.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäJuhani Erma & Tommi Rasila & Olli V. Virtanen
Teoksen nimiHyvä hallitustyö
Avainsanathallitustyö, hallituksen puheenjohtaja, osakeyhtiölaki, hyväksytty hallituksen jäsen
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja