Jussi-Pekka Lämsä : Piirin pomona Pikkuroballa 1997 - 2018

27,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-PIIR-C72A71

Mielenosoituksia, joukkojenhallinnan kehitystä, valtiovierailuja, isoja yleisötapahtumia, organisaatiouudistuksia, työyhteisön yhteistä iloa ja surua. 42-vuotisen uran tilinpäätös.

Trilogiansa viimeisessä osassa ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä kertoo virkauransa kahdesta viimeisestä vuosikymmenestä 1997–2018.

Trilogiansa viimeisessä osassa ylikomisario Jussi-Pekka Lämsä nimitetään keskustan poliisipiirin yli kahdensadan kenttäpoliisin johtajaksi Suomen vilkkaimmalle toiminta-alueelle. Työyhteisö on rikki, sillä Tehtaankadun poliisisurmista on kulunut vasta kuukausi. Matka jatkuu 2002 kolmeksi vuodeksi Malmin poliisipiirin johtajaksi. Paluu piirin pomoksi Pikkuroballe täyttää toiveet.

Lämsä kertoo operatiivisen yleisjohtajan töistä viitenätoista itsenäisyyspäivänä, kahdeksana taiteiden yönä, EU-kokouksen ja vappujen mielenosoituksissa, valtiovierailuissa ja Madonnan konsertissa. 1990-luvun alussa aloitettu mellakkapoliisitoiminta kehittyy joukkojenhallinnaksi.

Viisitoista vuotta isojen poliisiyksikköjen ja satojen erilaisten ihmisten pomona opettavat henkilöjohtamista kantapään kautta. Työtahti kiihtyy, keskittämisen myötä pääkaupungin keskusta jää kokonaan ilman poliisiasemaa, osa henkilöstöstä turhautuu jatkuviin uudistuksiin ja vakavat rikossyytteet kolhivat koko poliisikunnan mainetta. Järjestyspoliisin toiminta tehostuu, mutta katoaako yhteisöllisyys?

Jussi-Pekka Lämsä on eläkkeellä oleva ylikomisario, joka ehti työskennellä poliisina neljänkymmenen vuoden ajan. Hän on kirjoittanut juttuja aiemmin mm. poliisin ammattilehtiin.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäJussi-Pekka Lämsä
Muut tekijätKannen suunnittelu tai taide: Matti Vartiala
Teoksen nimiPiirin pomona Pikkuroballa 1997 - 2018
Julkaistu2024
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanat1990-luku, 2000-luku (vuosikymmen), 2010-luku, Helsinki, Suomi, henkilöhistoria, poliisi (organisaatiot), poliisit (ammatit)
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja