Kai Ekholm & Yrjö Repo : Kirja tienhaarassa vuonna 2020

10,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KIRJ-D6C55A
Katso kaikki vaihtoehdot

Kirjan kuolemaa alettiin julistaa jo 1900-luvulla. 2000-luvun alussa perinteisen kirjan varmana tappajana pidetään e-kirjaa. E-kirja leviää kuitenkin nopeammin mediassa kuin tosimaailmassa, sillä lukulaitteet ja saatavilla olevat sähköiset kirjat yleistyvät odotettua hitaammin. Synkimmät silti povaavat kirjan hautajaisia. Kirjojen ja sanomalehtien ipodisoituminen on alkanut - ehkä peruuttamattomasti. Väistyykö painettu kirja äänilevyjen lailla keräilijöiden harrastukseksi? Tuskin, sillä kirjat luetaan edelleen mieluiten painettuina. Harva haluaa paneutua 400-sivuiseen lintukirjaan näytöllä saati antaa sellaisen esimerkiksi 50-vuotislahjaksi.

Kirja-alalla silti tapahtuu: Kirjapainot kaatuvat ja kustantamot tehostavat ja karsivat toimintaansa, mutta silti syntyy uusia yrittäjiä. Lukemistavat muuttuvat, kun nuoret Google-sukupolvet luovat omat lukutapansa. Vaikka tänään tarjolla on kirjahistorian tasokkaimpia teoksia, kaikkien mielessä on vain yksi kysymys: onko perinteinen kirja vailla tulevaisuutta"

Kirja tienhaarassa on avoin ja suorapuheinen ajankuva, joka puhuu estottomasti kirjallisuuden ja lukemisen tulevaisuudesta. Siitä jokaisen on helppo tunnistaa oma roolinsa - olipa hän kirjan kirjoittaja, kustantaja, kauppias tai lukija.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäKai Ekholm & Yrjö Repo
Teoksen nimiKirja tienhaarassa vuonna 2020
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja