Kai Myrberg : Pohjois-Koreassa vain Johtaja on korvaamaton

29,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
K-0086380
Katso kaikki vaihtoehdot

Yksikin väärä liike voi syöstä taisteluun olemassaolosta.

Rankkoja tositarinoita pohjoiskorealaisten ja maassa oleskelleiden kohtaloista – ja heidän pakoyrityksistään.

Monet ovat asettaneet henkensä alttiiksi päästäkseen Pohjois-Koreasta pois, kun olot ovat muodostuneet kestämättömiksi nälänhädän ja arkielämän terrorisoinnin takia. Teos kertoo kauhistuttavista, värikkäistä ja hurjista kohtaloista.

Pohjois-Koreasta paenneiden kertomukset pakomatkojen raskaista koettelemuksista nostattavat hiukset pystyyn. Myrberg on haastatellut esimerkiksi lopulta Englantiin päässyttä Jihyun Parkia. Monet naiset ovat joutuneet Kiinassa pakkoavioliittoon, jolloin olot ovat olleet jopa kotimaata pahemmat. Toiset on passitettu vankileireille, joissa olot ovat epäinhimilliset. Jopa Hwang Jang-Yop, Pohjois-Korean valtion ideologisen perustan eli Juche-aatteen luoja, sai tarpeeksi maastaan ja pakeni. Eteläkorealainen luutnantti Cho Chang Ho puolestaan pakeni Pohjois-Koreasta yli 40 vuoden sotavankeuden jälkeen.

Myös moni ulkomaalainen on joutunut maassa vaikeuksiin. Diktatuurissa pienikin virheliike on johtanut vangitsemiseen. Karmeana muistona tästä on amerikkalaisen opiskelijan Otto Warmbierin tarina: hän palasi Pohjois-Korean matkaltaan aivokuolleena.

Kirjassa kerrotaan myös Pohjois-Koreassa työskennelleistä ulkomaalaisista, joiden kokemukset ovat nekin normaalista poikkeavia. Millaista on vaikkapa diplomaatin, jääkiekkovalmentajan tai avustustyöntekijän elämä Pohjois-Koreassa? Millainen on mahtanut olla Pohjois-Koreaan loikanneen amerikkalaisen sotilaan kohtalo?
FT Kai Myrberg on kirjoittanut runsaasti tietokirjoja, muun muassa yhdessä Matti Leppärannan kanssa tietokirjan Itämeri ja ihminen, joka sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Helsinkiläinen tietokirjailija on haastatellut maasta paenneita sekä tutustunut laajasti Pohjois-Koreaan liittyvään kirjallisuuteen ja tutkimuksiin. Hän on myös vieraillut maassa. Myrberg on aiemmin julkaissut kaksi pohjoiskorealaista yhteiskuntaa käsittelevää tietokirjaa: Pohjois-Koreassa vain porsaat ovat onnellisia ja Viimeinen paraati Pjongjangissa – luhistuuko Pohjois-Korea?

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäKai Myrberg
Muut tekijätKannen suunnittelu tai taide: Justine Florio
Teoksen nimiPohjois-Koreassa vain Johtaja on korvaamaton
SijaintiKeskusvarasto Lähetetään 1-4 arkipäivässä
KustantajaDocendo
Painovuosi2025
Julkaistu2025
Painos1
SidontaSidottu (kovakantinen)
Tuotemuodon lisätiedotLiimasidos, Ylivetokannet, Päänauha, Kannet laminoitu
Sivumäärä363
Kielisuomi
ISBN9789523829541
MuutaYmpäristöystävällisesti tuotettu paperi: FSC
Korkeus (mm)221
Syvyys (mm)142
Paksuus (mm)26
Paino (g)449
VerokantaALV 14 %
Avainsanatyhteiskuntajärjestelmät, poliittiset järjestelmät, yhteiskuntaolot, vallankäyttö, diktatuuri, kontrolli, arki, kansalaiset, ulkomaalaiset, kokemukset, korean kansantasavalta
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja