Kalervo Tolppanen : Laituripilkintä

20,90 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-LAIT-32CE1A
Katso kaikki vaihtoehdot

Ilmaston lämmetessä ovat etenkin Etelä-Suomen jääolosuhteet huonontuneet viime vuosina. Himopilkkijät ovat keksineet ryhtyä pilkkimään laitureilta ja silloilta. Kilpailuja varten on luotu omat säännöt ja niiden puitteissa on rakennettu välineet. Tämä kirja keskittyy kilpapilkintään, mutta kirjassa olevista tiedoista on hyötyä myös perinteisellä välineillä pilkkiville. Kirjassa on kattava lähdeluettelo pilkintää käsittelevistä kirjoista. Kirjasta on julkaistu 100 kappaleen numeroitu painos ja tämä painos on samanlainen pienin korjauksin.

Kirjoittaja on kokenut pilkinnän ja laituripilkinnän harrastaja. Tähän kirjaan hän on koonnut omia ja kaveriensa kokemuksia asiasta. Hän on valokuvannut laituripilkintää kymmenkunta vuotta.
Tolppanen on aikaisemmin julkaissut kirjan Lapin retkistään nimellä "Kolmen valtakunnan vaelluksia" ja kirjoittanut kalastuksesta lukuisia artikkeleita eri lehtiin ja kirjoihin. Hän on syntynyt Kaavilla ja asunut nuoruudestaan asti Helsingissä. Hän on eläkkeellä ja tehnyt elämäntyönsä sähkösuunnittelun parissa.
Kalastus ja Lappi sekä niihin liittyvä kirjallisuus ovat hänen rakkaimmat harrastuksensa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäKalervo Tolppanen
Teoksen nimiLaituripilkintä
Avainsanatkalastus, kesäkalastus, laituripilkintä, opas, pilkintä
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja