Tiina Korhonen & Kaiju Kangas : Keksimisen pedagogiikka

19,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KEKS-CC7387
Katso kaikki vaihtoehdot

Kaikki voivat olla keksijöitä - yhdessä tekemällä syttyy osaamisen ja oivaltamisen ilo!

Keksimisen pedagogiikassa yhdistetään eri oppiaineita teknologiaa hyödyntävään, hauskaan käytännön tekemiseen. Kun oppilaita ohjataan todenmukaisten, avoimesti määriteltyjen ja mielekkäiden ongelmien äärelle, he oppivat nykypäivänä ja tulevaisuudessa tarvittavia jokapäiväisiä taitoja.

Uuden luominen on olennainen osa jokaisen ihmisen toimintaa. Kirjassa kerrotaan, miten oppilaita ja opettajia voi tukea teknologian luovassa ja oppimista tukevassa käytössä. Mukana on innostavia esimerkkejä eri luokka-asteilla toteutetuista keksintöprojekteista.

Kirjan kirjoittajat ovat tutkijoita ja opettajia, jotka ovat toteuttaneet pitkän sarjan keksimisprojekteja eri koulutasoilla. Tiina Korhonen toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa ja johtaa koulun kokonaisvaltaista kehittämistä tukevaa valtakunnallista Innokas-verkostoa. Kaiju Kangas toimii Suomen ensimmäisenä teknologiakasvatuksen apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäTiina Korhonen & Kaiju Kangas
Muut tekijätToimittanut: Tiina Korhonen ja Kaiju Kangas
Teoksen nimiKeksimisen pedagogiikka
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja