Kristiina Räihä & Tiina Kettunen : Erikoisen Hyvää
Erikoisen Hyvää -kirjojen ohjeissa ei käytetä gluteenia, maitoa, kananmunia, soijaa, kauraa, vehnä- tai maissitärkkelystä sisältäviä raaka-aineita. Kaikki ohjeet ovat myös vegaanisia.
Samassa pöydässä yhteisesti jaettujen herkkujen nauttiminen on merkityksellinen ja arvokas hetki, joka on mahdollinen myös, vaikka pöydän jakaisi useita ruokavalioita, ruoka-allergioita tai yliherkkyyksiä omaava joukko.
Tervetuloa herkuttelemaan yhteiseen pöytään!
Kristiina Räihä on helsinkiläinen toimintaterapeutti, terveystieteiden maisteri ja kasvaustieteen opiskelija. Opintojen ja kolmen pienen pojan hoitamisen oheen vaihtelua tuovat bloggaaminen ja uusien ruoka-allergisille soveltuvien reseptien kehittely.
Tiina Kettunen on kouvolalainen graafisen alan freelancer ja muotoilija. Freelancer-työn tuoman vaihtelevuuden ansiosta koneen ääressä syntyy kaikkea logoista julisteisiin, kirjojen taittoon ja www-sivustoihin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Kristiina Räihä & Tiina Kettunen |
Teoksen nimi | Erikoisen Hyvää |
Avainsanat | erityisruokavalio, gluteeniton, leivonta, resepti, vegaani |