Länsi

20,90 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-LANS-CE11D3
Katso kaikki vaihtoehdot

Mikä ja mitä on länsi?

Länsi on käsite, joka toistuu jokapäiväisessä puheessa, mediassa ja akateemisissa teksteissä. Se on kulttuurisesti ja geopoliittisesti vaihteleva, sumearajainen yhteisö, jota ylläpidetään puheen ja mielikuvituksen avulla. Länsi on uskoa lännen ja länsimaisen ihmisen, kulttuurin ja yhteisen historian olemassaoloon.

Kertomus länsimaisuudesta on paraatiesimerkki kuvitellusta yhteisöstä, mutta länsimaat ovat myös todellinen, kollektiivinen maailmanpolitiikan ja -talouden toimija.

Länteen vetosivat myös sotilaspapit, jotka motivoivat suomalaisia sotilaita puolustamaan Suomen lisäksi koko länsimaista yhteiskuntaa jatkosodan aikaan. Sitä suojelivat amerikkalaiset, jotka pelkäsivät Kiinan ja Japanin keltaista vaaraa 1800-luvun lopulla. Ja sitä puolusti kuvitelmissaan myös massamurhaaja Anders Behring Breivik 2010-luvulla.

Tässä teoksessa lännen käsitettä tarkastellaan kriittisesti analysoimalla sitä rakennelmana, jonka muoto ja sisältö vaihtelevat historiallisen kontekstin mukaan. Kirjan kirjoittajat ovat länsimaita eri näkökulmista tutkivia yhteiskuntatieteilijöitä, historioitsijoita ja kulttuurintutkijoita.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
Muut tekijätPekka Korhonen & Marja Vuorinen ym.
Muut tekijätToimittanut: Jukka Jouhki ja Henna-Riikka Pennanen
Teoksen nimiLänsi
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja