Lupa uskoa ja kasvaa

32,40 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-LUPA-700347

Kirkon kasvatuksen barometri 2022 johdattaa lukijan seurakuntien kasvatustyön ajankohtaisten ilmiöiden pariin. Julkaisun teemoja ovat muun muassa lasten ja nuorten osallisuus, Raamatun käyttö, seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden kohtaaminen, kouluikäisten parissa tehtävä työ, yhteistyö koulujen kanssa sekä seurakuntien varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan nykytilanne.

Barometrin artikkelit kertovat työntekijäjoukosta, jonka tavoitteena on tukea lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta, yhdenvertaisuuden toteutumista sekä hengellistä kasvua. Samalla tulokset osoittavat myös kehittämistarpeita ja haastavat kirkon työntekijöitä, johtajia ja luottamushenkilöitä pohtimaan kristillisen kasvatuksen roolia ja arvostusta osana seurakunnan perustehtävää.

Kirjan otsikko ”Lupa uskoa ja kasvaa” viittaa uskonnonvapauslakiin, joka vuonna 2023 täyttää Suomessa sata vuotta. Kirkon kasvatuksen tehtävänä on puolustaa ja tukea positiivisen uskonnonvapauden toteutumista sekä lasten ja nuorten osallisuutta varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa ne uhkaavat jäädä katveeseen.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
Muut tekijätToimittanut: Jouko Porkka ja Minna Valtonen
Teoksen nimiLupa uskoa ja kasvaa
Julkaistu2023
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanatkasvatus, kasvatustyö, seurakunnat, kirkko, työntekijä, luottamushenkilöt, johto, uskonnonvapauslaki, uskonnonvapaus, osallisuus, Raamattu, kouluikäinen, seksuaalisuus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli, perhetoiminta, varhaiskasvatus, messy church, nuorisotyö, covid-19, digitaalisuus
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja