Margareeta Koskinen : Hellin ja sisarukset
Myrskylästä kaikki alkaa pari sataa vuotta sitten. Kun perhe menettää kotinsa Liljendalissa, pojat päätyvät työhön Helsinkiin. Itsenäistymistaistelut, suomalaisuusaate, sodat ja IKL eivät jätä ketään kylmäksi. Suvun viisi sukupolvea löytää kotinsa milloin Oulusta tai Kittilästä, milloin Helsingistä, Ähtäristä, Kuusamosta, Petsamosta tai Loviisasta, joku myös Kiinasta ja Ruotsista.
Lydia synnytti kahdeksan lasta, joiden elämä oli riipaisevaa, joskus myös hauskaa ja hurjaa. Häkellyttäviä käänteitä ei puuttunut.
Hellin oli esikoinen ja hänestä kasvoi voimakas nainen, vaikka mieluummin olisi ollut vain miehen kylkiluun palanen.
John kapinoi eikä sopinut mihinkään muottiin.
Ester tavoitteli vaurautta ja perhettä ja sai ne lahjaksi ja lainaksi.
Arni sai elää vain kaksi vuotta.
Toini toivoi helpompaa elämää. Hänestä tuli taistelija.
Anna eli viikon eikä enää herännyt.
Mary kaipasi kaksoissisartaan ja halusi tehdä ihmisille hyvää kahden edestä.
Arne inhosi olla sisarussarjan kuopus - ja tunteellisin.
Jokaiselle tulee joskus eteen järkyttäviä tapahtumia, sellaisia iskuja polvitaipeisiin, että luulisi ihmisen jäävän kontalleen loppuiäksi. Mistä he löysivät voiman nousta - vai löysivätkö?
Teos on itsenäinen jatko-osa Margareeta Koskisen kirjalle Naisia, lapsia - ja Albert.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Margareeta Koskinen |
Teoksen nimi | Hellin ja sisarukset |
Avainsanat | jatkosota, 1918 Suomi, lähetystyö, IKL, elämäkerrat, Lapin sota, suomen historia, talvisota, henkilöhistoriat |